
Työelämässä uupuneiden kurssi. Luja ote työelämään
Kohderyhmä
Kurssi on kohdennettu työelämässä kiinni oleville henkilöille, joilla psyykkinen uupuminen ja muut mielenterveysoireet kuten masennus, ahdistus, unettomuus, traumaperäisen stressireaktion aiheuttama oireilu uhkaavat työkykyä. Henkilöillä voi olla väsymyksen merkkeinä esim. aamuyön heräämisiä, ylirasittuneisuuden tunnetta, alavireisyyttä. Fyysisenä stressikokemuksena voi esiintyä rytmihäiriötuntemuksia tai päänsärkyä. Työn tekeminen voi tuntua puutuneelta puurtamiselta tai elämä mauttomalta ja innottomalta. Kurssilaiset toivovat löytävänsä työkaluja oireiden helpottamiseksi, työn ilon uudelleen löytämistä, uusia tuulia ja virkistävää intoa elämään. He ovat halukkaita käsittelemään ongelmiaan ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa. Ryhmämuotoisen toteutusmallin vuoksi kurssi ei sovellu vaikea-asteisesta masennuksesta kärsiville, ei myöskään alkoholi- tai päihdeongelmaisille
Kurssin tavoite
Ohjaamme kurssilaista löytämään keinoja oireiden helpottamiseksi ja voimavarojen palauttamiseksi sekä lisäämään oman elämän hallintaa ja sosiaalista aktiivisuutta. Autamme kurssilaista ymmärtämään väsymisensä johtaneet tekijät. Pyrimme lisäämään kuntoutujan ymmärrystä työelämän ja työyhteisöjen toiminnasta. Kuntoutumisprosessi nivoutuu osaksi kuntoutujan avohoidon tukiprosessia.
Iloa yhdessä tekemisestä
Kurssinkohtainen ohjelmasisältö räätälöidään kuntoutujaryhmän tarpeiden mukaan. Kuntoutusprosessi painottuu ryhmämuotoiseen toimintaan, jota tukevat kahdenkeskiset keskustelut moniammatillisen työryhmän jäsenten kanssa.
Sisältöön kuuluvat mm. omien kuntoutustavoitteiden löytäminen ja motivaatiovalmennus, omien voimavarojen tunnistaminen ja stressinhallintamenetelmien opiskelu sekä kokeileminen. Välijaksoille kuntoutujat saavat toteutettavikseen hyvinvoinnin edistämistä tukevia kotitehtäviä. Kurssi sisältää myös tietoiskuja ja neuvontaa kehon ja mielen itsehoidon ja työhyvinvoinnin teemoista.
Hakemus vetämään
Työssä uupuneiden kurssille hakeudutaan täyttämällä kuntoutushakemuskaavake (Kelan lomake KU 102), johon liitetään lääkärin kirjoittama B-lausunto ja ottamalla yhteyttä Kelan toimistoon.
Kelan kotisivuilta löydät muistilistan, johon on ohjeistettu kuntoutukseen hakeutumista.
Kurssiajankohdat löytyvät Kelan toimistoista tai Internetistä osoitteesta www.kela.fi
Työssä uupuneiden kurssille kootaan 10 hengen ryhmä. Kurssin pituus on 17 vrk, joista selvitysjakso on 6 vrk, kuntoutusjakso on 6 vrk ja seurantajakso 5 vrk.
Yhteydenotot
Anne Lemmetty
Puhelin: 03 451 2237
Sähköposti: anne.lemmetty@ikaalistenkylpyla.fi
Tulosta sivu